16.3.2017

IHANA YLLÄTYS + ARVONTA


Apuva mikäs se päivä olikaan viime viikolla, kun posteljooni kolkutti oveen! Sain paketin. Ihmettelin tovin, että mitähän mie oon menny tilaamaan.. Yllätys oli erittäin mieluinen ja sain kaikkea ihanaa ihonhoitoon ym. liittyen! Olin niin onnellinen tästä pienestä arjen piristyksestä. 

Se miksi blogissa on ollut hiljasta pitkä tovi on yksinkertaisesti vain ajan puute. Olen tehnyt töitä jotenkin extra paljon. Kaikki vapaa-aika on mennyt pää pökkyrässä. Eilen lähdinkin päiväreissulle mökille, kun oli tarvetta päästä hetkeksi hiljasuuteen metsän keskelle. Harmi vain, kun sää ei ollut läheskään niin ihana kuin esimerkiksi tänään. Jospa mie yövuorojen jälkeen saisin kameran kainaloon ja lähtisin kuvailemaan uudella tarmolla asukuvia :) 

Tämän paketin antimista olen kerennyt käyttää jo melko useaa tuotetta. Kasvorasva ja käsirasva on ollut ehdottomasti tällä hetkellä käytetyimmät. Töissä kun kädet kuivaa jatkuvan käsienpesun myötä ja kasvorasvat ovat kuluneet kaapista lähes olemattomiin. Ystäväni onkin aikaisemmin kehunut kovasti Erisanin kasvorasvaa ja nyt olinkin innoissani, kun sain omaankin kaappiin sellaista. Minulla kun on ollut monta kuukautta kasvojen iho kehnossa kunnossa, joten tällaiset suomalaiset, hellät tuotteet ovat varmasti hyväksi. Olin myös super innoissani pyykinpesutableteista, niin jännittävää! Helppo heittää vain yksi tabletti pyykin joukkoon. 

Tämä ihana paketti sisältää Erisanin tuoksuttomia, helliviä tuotteita peräti kuusi kappaletta:

Ravitseva kasvovoide
Täyteläinen kosteusvoide
Täyteläinen suihkusaippua
Täyteläinen jalkavoide
Kirjo nestemäinen pyykinpesutabletti
Käsivoide C

Myös sinulla on mahdollisuus voittaa tämä ihana paketti kotiisi! Laita minulle kommentteihin sähköpostiosoitteesi, sekä pieni perustelu miksi juuri sinä ilahtuisit tästä paketista. 

Laitathan kommenttisi 24.3 mennessä, niin otan yhteyttä voittajaan kysyäkseni lisätietoja :) Aivan ihanaa viikkoa kaikille<3

3.3.2017

SALLY HANSEN MIRACLE GEL - KEVÄTSÄVYT


Step 1:
Pink Cadillaquer 170
Street Flair 270
Shock Wave 310
Pinky Promise 160
Pink Tank 220

Step 2:
Top Coat 101 

Sain aivan ihania kevään uutuuksia maahantuojalta. Nämä Sally Hansenin kynsilakat eivät olleet minulle ennestään tuttuja, mutta tämän ensimmäisen kokeilukerran jälkeen olen aivan myyty. Nyt täytyy vaan selvittää, missä näitä mahdollisesti Rovaniemellä myytäisiin :)

Kynsilakkaputellit ovat 14,7 ml kokoisia pakkauksia, joten yksikin pullo tulee minun käytössäni kestämään hyvinkin pitkään. Nämä geelilakat pysyvät kynsissä jopa 14 päivää enkä kyllä epäile yhtään, etteikö näin olisi! Hintakin on mielestäni tosi hyvä kokoon nähden. Sokoksen sivuilla näitä myytiin 12,50€ hintaan.

Kaksivaiheiseen geelilakkaukseen tarvitsee värilakan ja päällyslakan. Miracle Gel värilakkojen koostumus reagoi Miracle Gel päällyslakan koostumuksen kanssa, jolloin geelimanikyyri kovettuu luonnonvalossa, ilman UV-/led-lamppua. Kesto on siis taattu! Kokeilin muutama päivä sitten ensimmäistä kertaa Pinky Promise sävyä ja vitsit että näyttää hyvältä. Geelilakkaus oli erittäin helppo ja kuivui todella nopeasti kynnelle. Geelilakkaus lähtee normaalisti tavallisella kynsilakanpoistoaineella, joten nähtäväksi jääkin kuinka tiukassa ne ovat :D

26.2.2017

TAKKI POHDINTOJA

takki CARLINGS / mekko MARIMEKKO / kengät + laukku VAGABOND*

Eilen illalla selasin vanhoja instagram kuvia ja törmäsin näihin kenkiin. MIKSI ihmeessä en ole pitänyt näitä tänä talvena OLLENKAAN?! Nyt asiaan tuli muutos. Nostin ne laatikon pohjalta eteiseen esille, jotten enään unohda niiden olemassaoloa. Vitsit mitä löytöjä sitä joskus kotoa tekeekään. 

Tänään tuli taas nukuttua semi pitkään. Kävin aamulla 9 aikaan hereillä, selasin puhelinta ja saatoin ehkä hetken katsoa Netflixiäkin, kunnes silmät ummistuivat takaisin kiinni. Lopulta nousinkin vasta 12 ylös.. hups! Laittauduin ja lähdettiin Annin kanssa käymään kaupungilla shoppailemassa sekä kahvittelemassa. Kiitos Anni kuvista!<3

Tämä takki ei ollut kyllä paras mahollinen valinta tähän asuun, näytän aivan LAATIKOLTA :D Minun pitäis myydä muutama takki pois eteisestä pyörimästä ja hommata joku siisti uusi käytännöllinen takki niiden kaikkien myyntiin menevien tilalle. On meinannut nääs olla jonkin sortin takkikriisejä tässä viime aikoina.

Kivvaa sunnuntai-iltaa!